Pahkis ja Hemmett on nyt jo isoja koiria! Yöt nukutaan ilman äitiä omassa huoneessa, ulkoillaan tarhassa ja autossakin matkustetaan jopa ihan yksin!
Koirahuoneessa oleskelu sujuu pennuilta tosi hyvin, eivät juuri ääniä päästä ja nukkuvat rauhassa, vaikka välissä on vain portti, jonka takana muut koirat. Itse arvostan, että koirat oppivat rauhoittumaan kotona, ja nämä pennelit osaavat sen taidon jo tosi hienosti. Eilen sattui yllättävä juttu. Kun menin alas, ihmettelin Mikolle, että miksi on laskenut Singon koirahuoneeseen, ei kuulemma ollut. Ja myöhemmin kun pelattiin pentujen kanssa koirahuoneessa, selvisi että Sirpa the nokkela oli hypännyt luiden perässä ilman vauhtia yhdellä loikalla lapsiportin yli! :-O
Tänään lähdimme koiratakkimittausreissulle ja otimme Hylsyn lisäksi pennut mukaan. Menomatkalla tyttö syliin ja poika yksin häkkiin. Poika jonkun aikaa (pari minuuttia) kiukutteli takana, mutta tosi hyvin matka meni ja tyttö ei kiukutellut yksin takana yhtään, kun tulimme takaisin. Eli autoilu on pennuille nyt tosi hyvin hanskassa! :)
Kotiin tultuamme pennut sai tehdä ekan kontaktin alastulotreenin. Mikko apparina ja minä jauhelihojen kanssa alhaalla palkkaamassa. Ensin parin askeleen päähän ja lopulta puolesta välistä matalaa pentupuomia. Aivan superhyvin meni, jee! Tyttö tuli yllättäen vielä aivan sairaan sähäkästi, vaikka palkkana oli "vain" ruokaa. Tuosta on hyvä jatkaa! :-)
Meidän suht isossa tarhassa pennuilla on jo nyt paljon isompi reviiri muilla koirilla, ne siis painavat tarhassa menemään ihan hullun lailla koko ajan! Hassua!
PS. Mikko rakensi pennuille tietokonelaatikosta oman ison majan! -Se vasta onkin huisin hauska!! ;-)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lisääthän kommenttiisi jotakin tunnistettavaa, esim. koko nimesi, koirasi nimen tms. Kiitos! :)